Blogi 19.10.2020

Näin sujui Hyvän välitystavan päivä 9.10.2020

Linda Leino

Hyvän välitystavan päivä tänä vuonna oli erilainen kuin aiemmin. Tilaisuus järjestettiin vain pienellä määrällä läsnäolijoita Sokos hotel Triplassa ja striimattiin toimistoihin ja kotikatsomoihin ennätysyleisölle. Tapahtumaan osallistui lähes 1000 kiinteistönvälitysalan ammattilaista, jotka saivat myös interaktiivisesti osallistua päivän kulkuun esittämällä kysymyksiä luennoitsijoille niin livenä kuin chatin välityksellä.

Koronatilannetta luonnollisesti käsiteltiin tilaisuudessa. Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi luennoi, kuinka koronakanveesista noustaan ja miten finanssiala osallistuu talkoisiin. Kaupin mukaan elämme tällä hetkellä historiallisesti suurinta kriisiä sitten toisen maailmansodan. Vuoden 2008 finanssikriisi ei ollut mittakaavassaan verrattavissa tämän hetken koronakriisin aiheuttamaan taloudelliseen tilanteeseen, erona tietysti on pankki- ja rahoituslaitosten parempi varautuminen tilanteeseen. Toivoa kuitenkin on ja puhaltamalla yhteen hiileen pankki- ja välitysalalla sekä yhteistyötä kehittämällä ja ylläpitämällä tästä selvitään – yhdessä.


Hyvän välitystavan ohje 2020 julkaistiin muutoksineen, joita Petri Keskitalo avasi tilaisuudessa tarkemmin. HVT-ohje on joustava ja muuntautuva normi, joka on osa jokaisen välitystyötä tekevän arkea ja päivittäistä työtä. Hyvän välitystavan noudattaminen luo raamit koko alan toiminnalle ja lisää kuluttajien luottamusta turvalliseen asuntokauppaan.


Hyvän vuokravälitystavan ohje 2020 julkaistiin kokonaisvaltaisen muutoksen läpikäyneenä ja asiasisältö vastaa nyt vuokravälitysprosessiin kokonaisvaltaisemmin kuin aiemmin. Tilaisuudessa pikagallupin tuloksena ilmeni, että keskimäärin välittäjät tekevät noin 0-5 vuokrasopimusta kuukaudessa. Tässä mielessä on erittäin hyvä, että nyt meillä on olemassa kattava ohjeistus myös hyvään vuokravälitystapaan. Ohjeeseen on helppo palata, kun tekee harvemmin vuokraustoimintaa.


KVKL:n laki- ja lausuntovaliokunnan jäsen Sanna Suni otti käsittelyyn hyvin ajankohtaisen aiheen Hyvän välitystavan noudattamisesta digitaalisessa asuntokaupassa. Digitalisaatio on ollut asuntomarkkinoilla kuuma peruna jo pitkään ja viimeistään koronan myötä tilanne otti nopean askeleen eteenpäin. Digitalisoituminen kaikista eduista, käyttöjärjestelmistä ja palvelun kehittymisestä huolimatta tuo mukanaan myös haasteita mm. asiakkaan tuntemiseen ja tiedon- sekä selonottovelvollisuuteen liittyen.

Tuula Sarion luento oli saanut jossain toimistossa yleisön jopa taputtamaan seisaaltaan 

Lex Legatonin kuluttajaoikeusjuristi Tuula Sarion luento oli saanut jossain toimistossa yleisön jopa taputtamaan seisaaltaan – enkä kiellä, etteikö olisi itsekin tehnyt mieli. Aivan mahtava luento Sariolta asuntokauppariitoihin liittyen ja lopputuloksena vielä vahva suositus sille, että välittäjää tulee käyttää – aina. Näin vältytään kaikkein todennäköisimmin pitkiltä riitaprosesseilta ja Tuula tiivistikin asian lopuksi hienosti ”Ammattitaidon ostaminen maksaa – aina itsensä takaisin”.


Oli suuri kunnia olla päivässä mukana kutsuvieraana. Ainutlaatuisena pidän myös tilaisuutta päästä päättämään päivä lyhyellä puheenvuorolla Hyvän välitystavan lähettilään roolissa. Kiinteistönvälittäjän tulee kyetä monenlaiseen – jopa siihen mainittuun viisaustohtorina toimimiseen ja useasta eri lähteestä tiedon omaksumiseen.

Linda Leino
Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, KiAT, kaupanvahvistaja
Hyvän välitystavan lähettiläs 2020-2021
Sp-Koti Raumanmeren kiinteistövälitys Oy