Kuluttajariidat | Vuokraoikeus rakennuksineen 01.09.2019

Päätös Dnro 4404/81/2013

Asiasanat: Kiinteistön vuokraoikeuden kauppa. Asuinrakennuksen pinta-ala. Annetut tiedot.

Ostajat ostivat ½ vuokraoikeudesta erääseen tonttiin sillä olevine rakennuksineen hallinnanjakosopimuksen mukaisesti. Tontilla sijaitsi vuonna 1999 valmistunut paritalo. Välitysliikkeen laatiman myyntiesitteen mukaan kaupan kohde oli asuinpinta-alaltaan 100 m2. Kaupanteon jälkeen ostajille selvisi, että asuinpinta-ala oli vain 93,5 m2. Erimielisyys koski välitysliikkeen vastuuta pinta-alasta annetusta tiedosta.

Myyjä oli ilmoittanut välitysliikkeelle pinta-alan olevan 100 m2. Kiinteistön pohjapiirustuksissa ilmoitettiin asuinpinta-alan olevan 93,5 m2. Välitysliikkeen edustajalla oli piirustukset hallussaan ennen myyntiä.

Lautakunnan ratkaisun mukaan asiassa ei esitetty puolueetonta selvitystä asuinpinta-alasta. Lautakunta piti kuitenkin uskottavana, että rakennuksen asuinpinta-ala on noin 93 m2 luokkaa. Lautakunta katsoi, ettei ilmoitetun asuinpinta-alan ja todellisen asuinpinta-alan erotus ole niin suuri, että kyseisellä seikalla olisi ollut vaikutusta kauppahintaan eikä kaupan kohteessa katsottu olevan maakaaressa tarkoitettua virhettä.

Välitysliikkeen vastuun osalta lautakunta totesi, että välitysliikkeen tehtävänä on ilmoittaa myyntiesitteessä paikkansa pitävät tiedot kohteesta. Riittävänä ei voida pitää sitä, että oikeat tiedot ilmenevät muista ostajalle luovutettavista myyntiasiakirjoista. Välitysliikkeen menettelyä ei siten voitu pitää tältä osin huolellisena ja hyvän välitystavan mukaisena. Lautakunta katsoi, että ostajilla oli oikeus luottaa myyntiesitteessä esitettyihin tietoihin. Lisäksi välitysliikkeen selonottovelvollisuuteen kuuluu kiinnittää huomiota asuinrakennuksen pinta-alaan. Myyjä oli ilmoittanut välitysliikkeelle asuinrakennuksen pinta-alaksi 100 m2. Kuitenkin myyjän toimittamien piirustusten perusteella välitysliikkeen olisi pitänyt epäillä pinta-alasta annettua tietoa ja selvittää tieto tarkemmin. Välitysliikkeen olisi tullut nimenomaisesti kertoa ostajille pinta-alatiedon olevan epävarma. Näin ollen lautakunta katsoi välitysliikkeen toimineen virheellisesti.

Koska kaupan kohteessa ei edellä mainituin perustein ollut todettavissa virhettä, ei välitysliike kuitenkaan ollut tässä tapauksessa vahingonkorvausvelvollinen.